keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Matkaan!

Tankki täynnä. Kaikki tavarat mukana? Ei varmaankaan, mutta ostetaan lisää sitten Norjasta. Elokuun lopussa hyvästeltiin tutut ja sukulaiset. Laiva odotti Turussa ja perhosia oli vähän mahanpohjassa.

Tarkoitus oli ottaa matka Tukholmasta Bergeniin rauhassa, maisemia katsellen ja ihaillen. Aamulla oltiin Tukholmassa ja ilman mitään navigaattoreita jatkettiin matkaa. Perustiekartta oli vain mukana, koska ainahan voi kysyä tietä, jos eksyy.















Ruotsissa teiden kunto oli mahtavan hyvä, ei ihme että niitä kehutaan muualla Pohjoismaissa. Sinänsä mitään ihmeellistä ei Ruotsin puolella ollut. Peltoja, kyliä, kaupungeja ja taas samat. Pysähdyttiin Karlstadiin lounaalle, josta löydettiin hyvä italialainen ravintola. Ruuan jälkeen kierrettiin Karlstadin keskustaa. Karlstadhan sijaitsee Ruotsin suurimman järven, Vänernin rannalla. Muutama kuva ja päätettiin jatkaa matkaa.

















Tarkoitus oli päästä mahdollimman lähelle Norjaan rajaa, koska sieltä olis seuraavana aamuna lyhyt matka Osloon. Ruotsin puolella oli kaikki halvempaa siis bensa, ruoka ja majoitus. Årjäng oli ekan päivän päätepiste. Sieltä löytyi suuri leirintäalue ja mökki. Mökki sijaitsi hienolla rinteellä, josta oli näkymä järvelle. Olisihan siellä myös suomalaisten rakastama sauna, mutta olimme matkasta väsyneitä ja meille kelpasi mainiosti raikas suihku.

Matkaa jatkuu...lisää kuvia ja tarinaa ehkäpä jo huomenna!

1 kommentti:

  1. Heips sinne etelään, siellä ei taida olla juuri lunta?? :) Löysin juuri blogisi, ja innolla odotan että matka etenee...

    VastaaPoista